Luomua vai ei? | Viljelijan Kone Messut
Luomua vai ei?
Lähettänyt on helmi 15, 2018 in Blog | Kommentit pois päältä artikkelissa Luomua vai ei?

Kaikkihan me tiedämme mitä luomuruoka on. Se on ruokaa joka on tuotettu luonnon kiertokulkua jäljittelemällä, kunnioittamalla ja yrittämällä minimoida ihmisen vaikutus ympäristöön maanviljelyprosessin aikana. Luomuruoka mielletään yleisesti maukkaammaksi, terveellisemmäksi, ja vähemmän haitallisia kemikaaleja ja antibiootteja sisältäväksi kuin ei-luonnomukaisesti kasvatettu ruoka. Yleensä myös kalliimmaksi.

Luomuviljelyn periaatteet

Euroopan komissio on määritellyt tarkkaan mitä periaatteita luomuviljelijöiden tulee noudattaa. Yksi vanhimmista tavoista vähentää maassa olevien taudinaiheuttajien tuhoja ja torjumaan kasvitauteja luonnonmukaisesti on vuoroviljely. Vuoroviljely tarkoittaa sitä, että kasvien paikat vaihtuvat vuosittain viljelykierrossa siten, että syväjuuriset, typpeä sitovat kasvit vuorottelevat matalajuuristen, typpeä kuluttavien kasvien kanssa. Näin taataan se, että maahan kehittyy monipuolinen pieneliöstö ja että kasvien taudinaiheuttajat eivät säily maassa vuodesta toiseen. Vastoin yleistä harhakäsitystä, luomuruoka ei ole täysin vapaa torjunta- tai lisäaineista, mutta luomuviljelijöille on asetettu tarkat rajat niiden käyttöön. Esimerkiksi keinotekoisten torjunta-aineiden, lannoitteiden ja karjan antibiottien käyttö on erikoistapauksia lukuunottamatta kielletty ja ehdoton kielto on kaikille geneettisesti muunnelluille organismeille (GMO). Vaikka keinotekoisten torjunta-aineiden käyttöä valvotaan, saattaa luomupelloille kulkeutua torjunta-aineita muilta lähellä olevilta maatiloilta ja siksi luomutuotteistakin saattaa löytyä pieniä torjunta-aine jäämiä. Kun puhutaan luomukarjasta tarkoitetaan eläimiä joita ruokitaan luomuruoalla, jotka ovat valikoituneet maantieteellisen sopivuutensa vuoksi ja jotka elävät luonnomukaisesti suuremmissa tiloissa joissa on mahdollisuus ulkoiluun. Eläimet myös tuottavat luomukasveille lannoitetta.

Onko luomuruoka terveellisempää tai maukkaampaa?

Vaikka luomuruoan tuottaminen on kiistatta parempi maaperälle ja tuotantoeläimille, onko se terveellisempää ihmiselle? Iso Britannialaisen ‘Soil Association’ järjestön mukaan ihmiset kertovat suosivansa luomua koska se on terveellisempää, siinä on vähemmän torjunta-aine jäämiä, luomu maistuu paremmalle ja he haluavat välittää ympäristöstä, luonnosta ja eläinten hyvinvoinnista. Ravitsemuksen kannalta eroja luonnonmukaisesti tuotetun ja tavallisen elintarvikkeen välillä on vaikea osoittaa. Esimerkiksi joissakin tutkimuksissa luomutomaateista on mitattu suurempia C-vitamiinipitoisuuksia kuin tavallisista, mutta taas toisissa tukimuksissa tulos oli päinvastainen. Luomumaito sen sijaan on havaittu omaavan erilaisen maitohappokoostumuksen kuin tavallinen maito, mutta luomumaitoon taas ei lisätä ollenkaan D-vitmiinia jota suomalaiset saavat keskimäärin liian vähän. Luomunaudanlihassa taas on todettu olevan enemmän lihaksensisäistä rasvaa, ja parempi rasvahappokoostumus kuin tavallisessa naudanlihassa, ja sama havainto on tehty niin sian- kuin broilerinlihassakin. Luomulihassa on myös havaittu olevan vähemmän tojunta-ainejäämiä ja bakteereja jotka ovat vastustuskykyisiä bakteereille. Tieteellistä näyttöä on myös saatu luomutuotteiden, eritoten hedelmien ja vihanneksien korkeammista antioksidanttipitoisuuksista. On väitetty että luomuvihanneksista ja -kasviksista saadut terveyshyödyt vastaavat kahden ylimääräisen kasviksen tai hedelmän syömistä päivittäin. Eräs tutkimus jopa väittää että luomuruoasta mitatut antioksidanttitasot ovat 19 – 69% korkeampia kuin tavanomaisesta ruoasta saadut tulokset.


Onko luomuruoka terveellisempää tai maukkaampaa?

Mita tulee luomuruoan maukkauteen, sitä on hieman hankalampi tutkia tieteellisesti. Makuaistimuksiin voi vaikuttaa moni seikka kuten kuluttajan asenteet, mielikuvat, ostokokemus ja odotukset tuotteelta. Mitä tukimuksissa on voitu havaita on se, että yleisesti ottaen makuun vaikuttaa se mitä lajiketta tuote on, millaisessa maaperässä se on kasvanut ja paljonko aurinkoa ja vettä kasvi on saanut, mutta ei se millaisella tavalla se on kasvatettu. Ja kun luomutuotteista tehdään ruokaa, myös kokin taidot tai taidottomuus vaikuttavat siihen kuinka maukkaalta ruoka maistuu. Totta on kuitenkin se, että tänä päivänä luomutuotteen ostaja voi olla varma siitä että jos hän ostaa luomutuotteen lehtimerkillä varustetun tuotteen, se on sertifioitu luomuksi. Nykyään onkin saatavilla useita pitkälle jalostettuja luomutuotteita kuten viinejä, vauvan soseita, jugurttia, keksejä, hedelmämehuja, kahvia ja suklaata. Useissa Suomen kaupungeissa voi myös löytää kokonaisia kauppoja jotka myyvät vain luomua.

Comments are closed.